Erikoiskalustamisen
kumppanisi

Palvelut

Mesitek Oy toteuttaa korkealaatuisia levytyöstö- ja erikoiskalustekonaisuuksia

Mesitek on vuonna 1989 perustettu perheyritys Kolhon kylästä Mänttä-Vilppulasta. Palveluihimme kuuluvat monipuoliset erikoiskalustamisen ratkaisut. Toimimme yhteistyössä eri alojen suunnittelijoiden kanssa ja pyrimme tuomaan valmistuksellisen näkemyksen jo varhain suunnitteluvaiheessa. Materiaaleista tutuin meille on korkeapainelaminaatti, mutta kokemusta on karttunut lähes kaikkien puupohjaisten materiaalien työstöstä kuten esimerkiksi vaneri, kuitulevy ja massiivipuu.

Since 1989

Yritys

Kotimainen erikoiskalustamisen edelläkävijä jo vuodesta 1989

Luotettava, joustava, vastuullinen – näihin arvoihin perustuu Mesitek-Kaluste Oy:n koko yritystoiminta. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme yksilöllistä ja asiakaslähtöistä palvelua sekä korkealaatuisia tuoteratkaisuja erilaisista levytyöstön tarpeista aina laajoihin mittakalusteprojekteihin asti. Tänä päivänä olemme monipuolisten erikoiskalusteprojektien kokeneita ammattilaisia, jotka pystyvät vastaamaan haastaviinkin toimeksiantoihin ensiluokkaisella asenteella.

Heille, joille vain paras kelpaa

Referenssit

Tutustu työmme jälkeen
referenssikohteiden kautta

Bella Boats Veneteollisuus
Linex-Boat Veneteollisuus
Carlo Casagrande Huonekalukomponentit
Muita projekteja Levykalusteet

Millä lastu lentää

Tuotanto

Tehokkaasti ja toimitusvarmasti – laadusta tinkimättä

Tuotantotoiminnot on järjestetty tehokkaisiin valmistussoluihin, joiden sijoitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Konekanta on sekä uutta että ikääntynyttä – yhteistä sille on toimintatarkkuus, jota ylläpidetään ennakoivalla huolto-ohjelmalla. Huomattava osa asiakastilauksista tulee sähköisenä suoraan myyjän tai suunnittelijan päätteeltä tuotantoon aikaa säästäen ja virheitä minimoiden. Pitkäaikainen mitattu toimitusvarmuutemme on ollut 96–98 %.

Pinnoitus:

PUR-sulateliima ja rullapuristinlinja
PVCA-liimoitin ja nippupuristinlinja
PVCA-liimoitin ja yksiaukkoinen kuumapuristin

Paloittelu:

Homag- ja Schelling-palkkisahat

Koneistus:

2 kpl Homag- ja 1 kpl Biesse CNC -työstökoneita

Listoitus:

2 kpl Homag-reunalistoituskoneita

Erikoistyöt ja kokoonpanosuunnittelu
Pintakäsittely

Made in Kolho

Yhteystiedot

Mesitek Oy

kartta

Tehdas

Mesitek-Kaluste Oy

Kastarintie 25

35990 Kolho

 

Johto ja myynti

Tuotanto

Valmistus

Asiakaspalvelu & laskutus

Laskutustiedot

Verkkolaskutusosoite:

Mesitek Kaluste Oy

003707607729

Välittäjätunnus: 003708599126

 

Paperiset ostolaskut:

Mesitek Oy

PL 118

40011 HEEROS PALVELUT